Kenttäharjoittelut jatkuvat 7.6 alk. klo 18.00 pennut ja aikuiset klo 19.00 ongelmakoirat.
Jälki ja haku harjoitukset teemme 27.5 klo 13.00 alkaen kokoonnutaan taas koululle ja siitä jatkamme maastoon.
Ajo-ohje; Seinäjoki-Kuortane tieltä Viitalakylään, sitä tietä n. 3km ja vasemmalla vanha keltainen koulu. Osoite Viitalantie 221 ( myös opaste)
Tervetuloa sivuillemme!
Oppini olen saanut Koirakoulu Pevikanin omistaja Pertti Vilanderilta ja kuulun hänen virallisesti hyväksymiin kouluttajiin, omaan kokemusta koirista aina yli 25 vuoden ajalta. Tyttäreni Maiju on saanut innostuksen koiraharrastukseen jo pienestä pitäen. Hän kasvattaa kleinspitzejä kennelnimellä Basnauz. Omatoimisena ongelmakoiraneuvojana hän aloitti kaksivuotta sitten ollen ensin oppilaanani kaksi vuotta.
Koulutuksessamme emme käytä fyysistä väkivaltaa, vaan se perustuu tiukkoihin käskyihin ja taluttimen täydelliseen hallintaan, pieniin apuvälineisiin ja nikseihin.
Paremminkin voisi sanoa, että koulutuksessa ohjataan omistajia oikeaan koiran ohjaamiseen, hallintaan ja käyttäytymiseen.
Koulustus kestää 4 viikkoa, riippuen ongelmasta , ensimmäisellä kerralla paneudutaan koko perheen ongelmaan, tapaaminen kestää 1-1/2 tuntiin, sen jälkeen siirrymme ulkotiloihin jossa arvioidaan omistajien ja koiran yhteistyö, koiran luonne ja tehdään yhteistyössä juuri teille sopiva koulutusohjelma, josta vaadin kirjallisen neuvontasopimuksen. Koulutusjaksoon sisältyy käytännön harjoittelu, kirjalliset kotiohjeet, puhelin tuki ja loppuarvio, halutessa teen myös kotikäyntejä.
Koulutuksesta vastaa Eila Hautala Alajärveltä sekä Maiju Hautala Lapualta. Koirakouluun voi hakeutua kaikenlaisissa koiran käytösongelmiin liittyvissä asioissa. Tällaisia ongelmia ovat esim. toisille koirille rähjääminen, vetäminen, pureminen, sisäsiisteys, karkaaminen, arkuus, haukkuminen tai kodin tuhoaminen. Pitkän matkan päästä matkustaville asiakkaille suunnittelemme yhdenkäynnin harjoitteluohjelman ja puhelineuvonnan. Lievät käytösongelmat voidaan hoitaa jopa puhelinneuvontana.
Otamme koulutukseen myös pentuja ja aikuisia kotikoiria joita koulutamme ennaltaehkäisevästi, pitkäaikaisen kokemuksen pohjalta voimme todeta, että lähes 99% koirista saadaan korjatuksi kunhan ihmiset oivaltavat mistä alunperin ongelmat ovat lähtöisin.
Tarjoamme apua yksitysille ja yhdistyksille luentojen, kurssien sekä koirakkokohtaisen käytännön harjoittelun muodossa. Toivottavasti löysit kipinän neuvontaan täältä?
Älä jää ongelmasi kanssa yksin, hanki apua! Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Tied.Eila Hautala Alajärvi
Gsm.040 568 1515 tai email.eihauta@japo.fi
Maiju Hautala Lapua ( Ruha )
gsm. 040 5929 726 tai maiju.hautala@hotmail.com
Ongelmien ratkaisu:
- Miksi koirallani on ongelma? Aloitusarviointi
- Ongelmakoiran korjaamiseen tarvitaan koko perheen koulutus
- Johtajuus?
- Huomiotta jättäminen ongelma tilanteissa eli jääkausi
- Oikea hihnatyöskentely
- Tehostettu koulutus (tuhoaminen, agressiivisuus, rähinöinti hihnassa)
- Kysy myös kotikäyntejä ja luentoja?
